23.44. Nousen sängystä hakemaan läppärin. Aivoni päätti suoltaa tähän aikaan blogitekstin, joka pitää saada kirjoitetuksi. Ei pari tuntia sitten, jolloin makasin kuoleman väsyneenä sohvalla ja tuijotin Netflix-sarjaa. Vasta tunti sen jälkeen, kun on kaatunut sänkyyn, yrittänyt maata silmät kiinni ja nukahtaa. Aivot ei sammu.
Pari viikkoa sitten lääkäri sanoi, että jos en nyt hidasta, kohta on seinä vastassa. Tiedättekö, tekemistä on ollut aika paljon? Sen perus lapsiarjen ja ison talon lämmittämisen lisäksi kun käy palkkatöissä, pyörittää firmaa, koittaa myydä koulutuksia, rukoilee keikkoja ja puettavia asiakkaita, henkilöbrändää, tekee yhdistysaktiivina töitä, asettuu kuntavaaliehdokkaaksi ja semmoista pientä, niin tulee välillä sellainen abrsurdi olo, että pitäisi varmaan ehtiä ajattelemaan ja tuntemaan myös jotain?
No, mä aloitin hidastamisen superisti. Eka viikonloppu (lapsivapaa). En pyytänyt ketään yökaveria, en tehnyt suunnitelmia ja ”olin” vaan. Eli kuuntelin päivässä Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt – eli kuinka olla tarpeeksi maailmassa, jossa mikään ei riitä” -teoksen ja ohimennen maalasin takan. Hups. Seuraavana iltana istuin jo naapurin kanssa, koska vuorokausi yksin oli hyvin relattu enkä tiennyt, mitä olisin itsekseni enää tehnyt kun oli ajatus olla ”tekemättä” mitään.
Seuraavina vapaa hetkinä kävelin. 3,5h pakkasessa muutamassa osassa samalla kuunnellen Saku Tuomisen ”Kaikki on hyvin huolimatta siitä miten kaikki on” -äänikirjan. Niinpä, hyvin sanottu. Kaikki on hyvin.
Sen sijaan, että iltaisin lasten mentyä nukkumaan olisin kaivanut läppärin esiin, katsoin onnistuneesti telkkaria sohvalla maaten. Pari tuntia myöhemmin siirryin sänkyyn, kuuntelin musiikkia uniajastimella puolituntia ja sitten kauan sen jälkeen vielä hiljaisuutta ja omia looppaavia ajatuksia, ennen unen saamista.
Pari päivää sitten uusi kirja. Äänikirjathan on käteviä, kun niitä kuunnellessa voi ”tehdä” samalla jotain. Emilia Vuorisalmen ”Rakkaus haltuun”. Autolla ajaessa, pyykkiä laittaessa, lähikauppaan kävellessä. Paitsi tässä kirjassa on myös tehtäviä, piti välillä istua pöydän ääreen ja kirjata vastauksia ylös.
Vuoden aikana terapiassa on pohdittu, pöyhitty, mietitty ja kasvettu. Viime vuonna kuuntelin kaikki Maaret Kallion voimaa antavat ja hidastamiseen keskittyvät kirjat. Pari vuotta olen kuunnellut Peppiina Merosen ”Dream talk” -podcastia; pystyn mihin vaan! Olen ansainnut sen.
Olen kirjannut arvot paperille, miettinyt, teenkö asioita oikeista syistä, tuoko se ja se asia/työ/tapa mulle iloa vai teenkö asioita jotain muuta varten. Johtuuko joku jostain lapsuuden tunnelukosta? Olenko vihreä vai punainen, dopamiini vai seratoniini johdannainen? Mitä haluan tehdä isona?
Vittu onneksi – ONNEKSI – eilen Bookbeatin (sen edullisemman version) 20h/kk kuunteluraja tuli täyteen (sillä kuunnellaan myös lasten iltasatuja), enkä pääse jatkamaan Rakkaus haltuun kirjaan ennen 26.pvää. Mutta tiedättekö mitä? Sen sijaan, että suorittaisin nyt töitä ja tehtäviä, aloin suorittamaan kasvua. Ihmisenä kasvua, koska se tekee kuulemma hyvää. On niin kirkasta ja upeeta, kun ymmärtää itseään ja on uusi suunta.
Elämän tarkoitus:
Kasvaa ihmisenä.
Tehdä asioita, jotka ovat itselle merkityksellisiä.
As simple as that. Ei muuten helvetissä ole.
Mun piti hidastaa tahtia ja olla läsnä enemmän, ja nyt mä olen ihan kypsä kahdessa viikossa, koska en ole valaistunut ja löytänyt elämäni suuntaa. Mitä vittua se ihmisinä kasvaminen edes tarkoittaa ja mitä siinä pitää saavuttaa? Vai onko pointti nimenomaan siinä, että OPPII olemaan saavuttamatta? Koko ajan pitää kelata jotain.
Mene ja tiedä. Mä koitan uudestaan. Hidastaa. Ja VAIN olla. Enkä kuuntele koko keväänä yhtäkään itsensä kasvamiseen tai hidastamiseen liittyvää kirjaa, saati sitten bisneskirjaa.
Korkeintaan tosiaan vähän väsyttää. Rakkaudella
-Kati
IG: https://www.instagram.com/kativasell/
Ps. Noi kaikki tässä mainitut kirjat on oikeesti tosi hyviä ja ne antaa paljon ajattelemisen aihetta. Suosittelen <3
Pps. Tänään otin äidin mieheltä lainaksi KAUNOKIRJALLISUUTTA, (ihan kädessä pidettävää kirjaa herranjestas). Jos vaikka ne ei pistäis kelaamaan niin paljoa ihmisenä kasvua ja toisi vaikka sitten oikeanlaista hidastamista ja relaamista. Ja tämä kirjojen valitseminen ihmisenä, joka ei tiedä kaunokirjallisuudesta mitään, vaatiikin sitten ihan oman bloginsa.. =D