Pieni merenneito, Tuhkimo, Lumikki ja Prinsessa Ruusunen kuuluivat lapsuuteni suosikki satuihin. Niitä luettiin, kulutettiin VHS-kasetteja videosoittimessa ja opeteltiin ulkoa kaikki laulut. Pieni merenneito kaudella yritin ajatuksen voimalla muuttua itsekin merenneidoksi. Onneksi epäonnistuin, koska en tiedä miten olisin päässyt sätkimään elämässä eteenpäinvaltavan evän kanssa. Vaikka pyrstöä en saanut, aiheutti tarinat kuitenkin muita pysyviä muutoksia kehossani, nimittäin aivovaurion!
Tarinoiden ydinhän on se, että prinssi pelastaa prinsessan ja he elävät onnellisena elämänsä loppuun saakka. Tarinoissa prinssit sotivat ja tekevät urotekoja, prinsessat tukehtuvat omenaan ja odottelevat tosi rakkautta ja ylempää yhteiskuntaluokkaa selällään. Ei huono. Mitä sitä rehkimään, kun prinssi osaa saduissa aina perille ja vielä ihan ilman navia. Tämän tarinan pointti ei kuitenkaan ole tällä kertaa sukupuoli rooleissa tai taloudessa (tämä talous näkökulmakin on muuten pirun mielenkiintoinen, mutta mennään siihen ensi kerralla) vaan ajatuksessa, että prinssi tuo sinulle onnen. Myös prinssi itse kokee järisyttävän onnen tunteen, minkä prinsessan pussaaminen tuo mukanaan. Sitten alkaa loppumusiikki ja ruudussa pyörii teksti: ”Ja niin he elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka.” Ja tämä asetelma syöpyy tajuntaamme rikkihapon lailla syövyttäen ajatuksen, että toinen ihminen tekee sinut onnelliseksi.
Onhan se ajatus tosielämässäkin totta – hetken. Kun päästämme jonkun viihtymään kakkospesällä pidemmän aikaa niin hetkeksi pelkästään toisen läsnäolo samalla sohvalla nostaa onnellisuuskäyrät tappiin. Läsnäolo muuttuu kuitenkin pikku hiljaa jarrujälki kalsareiksi ja pahan hajuisiksi pieruiksi sohvalla. Sitten ihmetellään mikä tuossa toisessa on vikana. Miksi se ei tee enää minua onnelliseksi?
Sohvalla saatetaan käyttää myös ilkeän kuningattaren peiliä itsesyytös tarkoituksiin ja miettiä mikä minussa on vikana, kun en saa enää tehtyä toista onnelliseksi. Riittämättömyyden tunne parisuhteissa on totisinta totta. Miksi mikään, mitä minä teen ei riitä. Miksi se ei ole onnellinen vaikka yritän kaikkeni?
Onnellisista tulee onnettomia, jos me epäreilusti sälytetään oma onnellisuus toisen vastuulle. Sellainenhan on ihan jäätävä taakka kantaa ja sitäpaitsi tehtävä on mahdoton. Ei kukaan voi tehdä toista onnelliseksi. Vain sinä itse voit tehdä itsesi onnelliseksi. Sen sijaan, että parisuhteissa keskitytään toisen onnelliseksi tekemiseen pitäisi jokaisen miettiä, mistä se oma onni koostuu ja työskennellä sen eteen. Tämä ei poissulje toisen huomioon ottamista ja toisen onnellisuuden tukemista. Minäkin olen lupautunut menemään katsomaan yhden Ilveksen pelin. Kausikorttia en tule ostamaan koskaan.
Sitten vielä se tärkein: Onnellisuus ja parisuhde ei ole sama asia. Yhtä hyvin voit olla onnellinen ilman parisuhdetta, koska onni koostuu monesta elämän osa-alueesta. Tämä pitäisi muistaa suhteessakin, kun mietit mikä tekee sinut onnelliseksi. Parisuhde on vain osa kokonaisuutta. Panosta harrastuksiin, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Tee työtä, joka tekee sinut onnelliseksi. Tapaa ihmisiä, jotka nostavat sinua ylöspäin, eikä syökse alaspäin.
Älä odota Hyvää Haltiakummia ulkopuolelta. Ota taikasauva omiin käsiisi ja osoita sillä itseäsi. Tee ihan itse omasta elämästäsi haaveilemasi satumaailma.
Hyvää sunnuntain jatkoa rakkaat <3
Terkuin, Tuuli-Elina
www.instagram.com/tuulielina.r