Sanoinko sen ääneen?

Tammerfestin jälkimainingeissa inspiroiduin kirjoittamaan juomiseen liittyvän blogitekstin. Tämä kesä on ollut kohdallani poikkeuksellisen kostea. Tämä on johtanut hyvin laajoihin tunneskaalojen vuoristoratoihin mahtavasta nousuhumalan tuomasta ”mikään ei voi estää” -minua tyyppisestä euforiasta krapulan tuomiin ”olen ruma ja läski” -mantroihin. Että ihan vaan kaverin puolesta kyselen, tunnistaako joku muu näitä..? =D

Bilemeininki, hyvä humala	Krapulassa, morkkiksessa
Hei otetaan vielä yhdet, aina voi ottaa, shotit eiks joo? – Mä tarjoon!	En uskalla kattoo pankkitilin saldoa, millähän sitä maksais sit laskut ja kävis kaupassa. Pitikö taas juoda niin vi**sti?
Ai vitsi, mitkä moovit. Jestas, oon hyvä tanssiin ja pyörittään peppua.	Josko sitä jo nyt sais niskalenkin itsestään ja alkais tehdäkin jotain helvetin huonolle kunnolle ja sais kroppaakin vähän kiinteemmäks. Huah.
Helvetti, että näytän hyvältä. Oon festareiden kuumin misu ja kaikki haluaa mut.	En löydä ikinä ketään, kukaan ei voi koskaan rakastaa mua.
Ai että, röökiä. Kyllä on jumalauta hyvää.	Miks helvetissä menin polttamaan? Kaksin verroin kamalampi olo :/

Ja alkuun huomautuksena, ettei tule mitään epäselvyyksiä – kaikki nämä kosteat blogissa kuvatut tunnelmat liittyvät kesän lapsivapaisiin hetkiin. Silloin kun lapset ovat kotona, voin toki ottaa lasin punaista ruuan kanssa, mutta siihen se sitten jää. Haluan aina olla lapsilleni turvallinen, toimintakykyinen aikuinen ja tärkeimpänä se tuttu, oma itseni.

***
Tänä kesänä on mennyt aika lujaa. Siis vapaiden ja alkoholin kanssa. Se on antanut välillä mukavan vapauden tunteen ja välillä vienyt pohjamutiin – lähinnä krapulapäivinä. Noh, onhan tässä toisaalta about seitsemän vuotta takana menty aika hissuksiin. Vauva- ja pienlapsiarjessa ja tasaisessa parisuhteessa ei ollut jotenkaan samanlainen vietti lähteä juhlimaan, dokaamaan ja pitämään hauskaa ystävien kanssa. Silloin se oli erilaista, lasi tai pari iltaa viettäessä seuraava aikainen aamu mielessä. 

Nyt kun lapset on ollut muutamia useamman päivän pituisia jaksoja isällään tänä keväänä ja kesällä, mä olen käyttänyt ne ”hyödyksi” omalla tavallani =D Kavereiden kanssa mökillä, ystävien kanssa terassilla tai viimeksi festareilla. Sitten kun ottaa sen 2 tai jopa 4 päivää viisasten juomaa peräkkäin, on tuo toipuminen ihan oma lukunsa. Ihan vaan, koska on sattunut tuleen tilanteita, koska voi ja se on tuntunut hauskalta. 

Suurin osa lukijoistakin varmasti tietää sen mahtavan nousujohtoisen hyvän humalan fiiliksen. Näyttää hyvältä, tuntuu hyvältä, on hauskaa eikä huolet painat. Ihana ottaa lasi ja toinenkin, istua paljussa ja parantaa maailmaa aamunkoittoon asti. Nukkua tovi ja kaataa sitten Mimosa lasiin ja jatkaa. Mutta kyllä täytyy sanoa, että oma kunto loppuu siinä 3 päivän kohdalla. Ei vaan (onneksi) pysty. Jestas sentään, mikä kokonaisvaltainen uupumus kehoon voi tulla. 

Myös kun seuraa tuota juomisen aiheuttamaa taistelua kehossa Ouran avulla, niin kyllä sekin aika kovaa faktaa palautumisesta kertoo. Tai lähinnä siitä, miten sykkeet huitelee nukkuessakin jossain yli 75 tienoilla kun keho tekee jatkuvasti töitä. Normaalisti mulla leposyke on about 47.

Ja sitten tämä, kun se juominen loppuun. Herranjumala, mikä olo. Siis voi vi***. Tammerfestit tuli otettua tuota viisasten juomaa ihan kiitettävästi torstaina, perjantaina ja lauantaina. Vähän vielä korjaten sunnuntaina aamulla. Niin on kyllä maanantai ja tiistai tässä mennyt itseään ruoskien ja vihaten. Eikä siihen auta yhtään noi järkyttävät liskojen yöt, kun ei saa nukuttua. Keho ihan ylikierroksilla, rytmi ihan sekaisin, hikoiluttaa, mikään asento ei ole hyvä ja vielä ne pelkotilat siihen päälle. Tiedättekö sen, että jos makaa ihan lattialla ja silti pelkää putoavansa? Sit kun vähän vaipuu uneen niin hätkähtää hereille jostain painajaisesta. Helvetin helvetti. 

Ja se ihan perus lause pahimmassa krapulassa: ”En juo enää koskaan”. Miks sen fiiliksen muistaa sit kuitenkin niin vähän aikaa, että on seuraavan kerran taas valmis juomaan ihan saman verran kun viimeks? No, kyllä mä ihan tykkäänkin välillä juoda ja pitää hauskaa, mut nyt tää festarin jälkeinen henkinen ja fyysinen ahdistus on ollut aivan kamala. Toki kun järkyttävään krapulaan lisätään vielä kesän pahimmat pms-oireet, niin yhtälö ei ole kovin hyvä. 

Tiedättekö sen, kun koko elämä on pelkkää paskaa? On ruma ja lihava, täysin kelpaamaton kenenkään rakastettavaksi, elämässä ei ole mitään rotia, omasta kunnostaa ei huolehdi, talous on kuralla ja pohjalle kajastava valo ei meinaa löytää tietään näiden synkkien ajatusten läpi? Sit alkaa se mahtava kela, et tee nyt ittelles jotain ja alkaa selata urheiluharrastuksia edelleen sohvalla maaten. Sit jossain kohti alkaa itseäänkin naurattaan, kuinka paljon voikaan itseään ruoskia.

Ehkä se huominen on taas parempi. Tai onhan se. Mun mielestä paras IG Reels oli, kun näin: ”You know when people say that you wouldn’t be who you are today without you past experiences. Well, I don’t wanna be who I am today. I want to be mentally stable.” 

Vapaita ja juhlia toki tarvitaan, mutta krapula on karu kaveri. Nyt näin toipumisen neljäntenä päivänä sitä jo ymmärtää, että ehkä en kuitenkaan ole ihmisroska – vaan ihan normaali juhlista nauttiva sinkku.. tai no ainahan se riippuu keneen vertaa =D Silti olen ihan iloinen, että työt ja syksy se sieltä väistämättä seuraa taas, niin tulee taas luontaisesti enemmän keskityttyä enemmän hyvinvointia edistäviin tekijöihin eikä niihin heikentäviin. Ehkä pääsee kohta jo taas töihin, juontamaan muiden juhliin? <3

Ja kaikesta eniten kiitollinen noista ihanista lapsista, niin oikeasti pysyy roti tässä hommassa ja tulee puuhattua ja oltua aktiivinen. Neitien kans touhutessa tulee helposti yli 14 000 askelta päivässä. Heidän kanssa saa uida ja hyppiä laiturilta, saa nauraa söpöille jutuille ja iloita ihanista piirrustuksista – niin kyllä sen aika nopeasti tajuaa, että mikä se tässä elämässä on oikeasti tärkeää <3 

Kippis!

-Kati
IG:ssä seuraamalla pääsee mukaan katsomaan myös juhlimista sekä palautumisprosessia.