Nyt on kulunut kaksi yötä kirjan julkaisusta ja olen vähän hämmentynyt sen saamasta huomiosta. Jotenkin omassa päässäni olin kuvitellut, että kirja saavuttaa pikkuhiljaa kevään aikana kohderyhmänsä ja jos käy hyvä tsägä, niin se mainitaan paikallislehdessä. Pappa muuten oikeasti tarjoutui tekemään ja lähettämään kirja-arvion paikkakuntansa lehteen… Oli kuulemma irronnut kirjasta niin monta naurua, että ei kuulemma tarvitsisi edes valehdella, että kirja on viihdyttävä. (Aww, rakastan mun perhettä).
Keskiviikkona vedin kuitenkin kahvit väärään kurkkuun, kun fb-kaveri kävi onnittelemassa seinällä hyvästä Iltalehden haastattelusta. Yskin kahvit matolle, jonka jälkeen suuntasin Iltalehden sivuille katsomaan mitä minusta oikein kirjoitetaan. Oli jotenkin pelottava ajatus, että minusta oli tehty tietämättäni pitkä juttu kirjan pohjalta, joka todella vaikutti haastattelulta vaikka otteet olivat lainauksia kirjasta. Juttu oli onneksi ihan kirjan näköinen, joten tietysti olin iloinen, että aihe nousee esiin. Keskiviikkona puolestaan Ilta-Sanomien toimittaja haastatteli minua ja kiitteli kirjasta. Torstai-iltana ennen nukkumaan menoa huomasin, että juttu oli julkaistu. Samalla, kun olin iloinen niin vähän myös kylmäsi. Ai miksi?
Median kiinnostus herätti myös keskustelupalstat ja kommenttiosiot laulamaan. Sain tunti ensimmäisen jutun jälkeen kaverilta viestin, että ei sit kannata mennä lukemaan juttujen kommentteja. Niin, kuten etukäteen osasin arvella, niin myös vauva.fi ryhmässä kuulemma kuohuu. Kaveri oli vähän huolissaan, herkäksi ihmiseksi minut tietäen, miten mun pää oikein kestää paskan puhumisen ja eihän se tietty kivalta tunnu.
”Jokainen meistä kuitenkin reflektoi lukemaansa omien kokemuksien ja ajatusmaailmansa kautta. Minä ymmärrän, että kaikki eivät ymmärrä.”
Olisihan se hienoa, jos kaikki pystyisivät pitämään ajatusmaailmansa avoimena myös oman päänupin ulkopuolisille totuuksille. Kun harvassa asiassa on lopulta vain yksi totuus. Voi myös olla, että olen omien ajatuksieni kanssa ihan väärässä. Esimerkiksi siinä, että onnelliset vanhemmat ovat onnellisten lasten kasvualusta. Voihan se toki olla, että onneton ydinperhe onnistuu siinä paremmin, mutta itse valitsin oman kokemus- ja arvopohjan perusteella erota.
Paskamyrskyt pysyvät toivottavasti jatkossakin keskustelupalstoilla ja olen saanut henkilökohtaisesti ihan järjettömän kasan tsemppejä, onnitteluja ja palauteviestejä kirjan lukeneilta tai kuunnelleilta. Niitä olenkin vetistellyt sitten oikein urakalla. Palautteiden perusteella kirja on tarjonnut kohderyhmälle lohtua, vertaistukea, toivoa ja naurua. Juuri sitä mitä kirjalla tavoittelin.
Ero on ihan paskaa, olit sitten jättäjä tai jätetty, oli lapsia tai ei, mutta sen ei tarvitse olla sitä ikuisesti. Iltasanomat sen eilen hienosti kiteytti:
”Ero voi merkitä myös onnellista uutta alkua”
Ihanaa pääsiäistä mussukat! Syökää paljon suklaata <3
Rakkautta,
Tuuli-Elina