Etäsuhteen parhaita puolia on se, että ei tarvitse nähdä toista koko ajan. Etäsuhteen ehdottomasti paskin puoli on se, että ei voi nähdä toista koko ajan.
Ja tällä hetkellä kaikki hurraavat ja taputtavat käsiään näin syväluotaavasta analyysistä, jonka filosofi Ruuskanen on kansalle tuottanut. Okei, mennään vähän syvemmälle aiheeseen.
Minun ja etäsuhteen toisen osapuolen välissä on 90 kilometriä. Autolla sen surauttaa reilussa tunnissa, pyörällä matka ottaa aikaa 4,5 tuntia ja kävellen aikaa menee 17,5 tuntia. Varsinaisesti etäisyys ei ole pitkä, mutta sen verran kaukana ollaan toisistamme, että se ”oma elämä” on muodostunut täysin eri paikkakunnille. Yhdeksän kuukauden etäsuhdekokeilun jäljiltä olen havainnut seuraavaa:
Positiiviset puolet
- Siitä omasta elämästä tulee helpommin pidettyä kiinni, kun ei olla koko ajan yhdessä. Itselläni on ollut vähän sellainen huono tapa, että sulaudun toisen elämään kauhean helposti ja alan karsimaan liikaa omia menoja.
- Toisen elämäntyyli ei ärsytä. Vaatekasat lattialla, likaiset astiat tiskipöydällä tai imurin päällä oleva pölykasa ei häiritse, kun kyse on toisen asunnosta. Ei sillä, että edellä mainitut asiat olisivat minulle muutenkaan kauhean tärkeitä, mutta kyllä siihen ajatteluun väkisin tulee erisävy, jos kyseessä olisi yhteinen koti.
- Mehän käytännössä nähdään pääosin mun lapsettomilla viikoilla, joten voin antaa lapsille täyden huomion silloin, kun he ovat kotona. Toisen osapuolen vierailut meidän lapsiarkeen ovat lapsille odotettuja kohokohtia.
- On ihana vähän kaivata toista. Välillä saattaa mennä viikko, että ikävä ei pääse yllättämään, mutta yleensä viikon näkemättömyyden jälkeen sitä alkaa kaivata toisen kosketusta. Sitä, että pääsee kainaloon. On myös ihana haluta toista ihan järjettömästi. Väitän, että jatkuva tarjonta vähentäisi kysyntää.
Ne ei niin positiiviset puolet
- Kun se ”oma elämä” on 90 kilometrin päässä toisen kotoa niin välillä aika käy pitkäksi toisen luona. Varsinkin, kun molemmat asutaan pienillä paikkakunnilla, joiden viriketarjonta turisteille on olematon. Välillä olisi kiva viettää vapaa-aikaa omien harrastusten ja kavereiden parissa myös niillä viikoilla, kun nähdään.
- Kiireisinä keikka-aikoina harmittaa, kun ei kerkeä näkemään toista kuin vilaukselta. Silloin tuntuu, että olisi kiva edes käydä samassa sängyssä nukkumassa vaikka aamulla jatkettaisiinkin taas eri suuntiin
- Ehdottomasti etäsuhteen vittumaisin puoli on kuitenkin se, jos sattuu jotain ikävää. Silloin vaan haluaisi käpertyä pieneksi keräksi toisen syliin itkemään. Haluaisi, että toinen kannattelisi fyysisesti ja henkisesti huonon hetken yli. Nyt nikottelen murheeni sitten puhelimen välityksellä ja se ei vaan ole sama asia.
Etäsuhteessa on siis tällä hetkellä mielestäni enemmän plussaa, kun miinusta. Nuorempana en olisi kestänyt ajatusta etäsuhteesta, koska silloin ajattelin parisuhteista niin kamalan yksi oikoisesti. Lisääntymistarve tuki myös yhteenmuuttoajatuksia nuorempana, mutta nyt kun ei ole sitä painetta niin kaikkea tulee harkittua ihan eri tavalla. Valehtelisin toki, jos väittäisin, että emme olisi ajatelleet, että ehkä tulevaisuudessa löydämme itsemme saman katon alta. Toistaiseksi tämä on kuitenkin toimiva kuvio <3