Tähän astisella elämänkokemuksella uskon, että naisen elämän suuri tuska/haaste/onnistuminen/euforia/kokemus on synnytys. Oli se sitten millainen tahansa. En keksi mitään, mitä synnytykseen voisi verrata. Ja sen jälkeen alkaa äitiys. Ja kummastakaan ei ole mitään tietoa. Nämä vaan tulee eteen.
Tänä päivänä 19.8. koin ensimmäisen synnytyksen 4-vuotta sitten. Se oli kamalaa. En ole aiemmin tästä julkisesti kovasti huudellutkaan; lähipiiri kyllä muistaa ne tuskaisen pitkät n. 30 tuntia. Itse muistan kivun, mies puhuu kauniisti ”teurastamisesta”. Sitä se varmaan muistutti.
Kun on ensisynnyttäjä, ei tiedä mitä odottaa. Sitä tapahtumien ketjua, kivun määrää ja omia voimiaan ei pysty etukäteen mitenkään käsittämään. Toki oman kokemukseni jälkeen suosittelen kaikille ensisynnyttäjille joko doulan hankkimista tai kunnon synnytysvalmennusta. Että on sitten edes hieman kartalla, mitä on odotettavissa.
 |
Jokaisen synnytyskokemus on ainutkertainen. Ei ole kahta samanlaista synnytystä. Se on ihan sama, miten kaverin synnytys sujui – sinun synnytys tulee olemaan erilainen. Minun omat kaksi synnytystä ovat olleet tyystin erilaiset. Ensimmäisen kokemukseni jälkeen, en ollut varma olenko koskaan enää valmis kokemaan sitä uudestaan – onneksi minulle tarjottiin pelkopolilla käymistä ja se kannatti.
Mutta sen jälkeen, kun lapsi vihdoin tulee ulos – millään muulla ei ole enää mitään väliä. Ja joka vuosi, aina tänä päivänä muistan tuon kaiken kuin eilisen. Se tuskin unohtuu koskaan? Koska mikään muu ei herätä samanlaista tunnetta kuin oman lapsen syliin ottaminen ensimmäistä kertaa.
Synnytys on arvokkain kokemus, jonka voi saada. Se ei unohdu. Tsemppiä kaikille, joilla synnytys on edessä ja ne, jotka ovat synnyttäneet varmaan tietävät mistä puhun.
