Muistan elävästi sen päivän, kun sain opinnäytetyöni opponoijapariltani takaisin. Tuijotin opparia ja meinasin pillahtaa itkuun. Minusta tuntui, että jokainen sivu oli täynnä punaisella kynällä tehtyjä kieliopillisia korjauksia. Jokainen lisätty pilkku alleviivasi, kuinka epäonnistunut olin, jälleen kerran. Opinnäytetyön ohjaajakin totesi, että opinnäytetyön kirjoittaminen oli minulle sen verran tuskallista, että vitosen arvosanaa ei ehkä omalta kannaltani ollut järkevää tavoitella. Hän totesi, että minun vahvuuteni oli muualla kuin tieteellisessä kirjoittamisessa.
Keskityin ja takerruin sanaan vahvuus. Se kellui kuin poiju meressä, luoden minulle lohdutusta, että opettaja sentään näki, että olisin lahjakas jossain muussa.
Voi tuntua omituiselta, miten joku opponointiprosessi herätti niin paljon tunteita, mutta kun sua on korjattu koko elämäsi asiasta, minkä muut tuntuvat saavan kerralla oikein, niin se ei vaan voi olla vaikuttamatta itsetuntoon. Vitutti niin paljon koko opinnäytetyöprosessi, että en edes katsonut lopullista arvosanaa.
Minulla on ollut aina tarve jakaa asioitani. Ei siksi, että kuvittelisin, että ne olisivat poikkeuksellisen kiinnostavia vaan siksi, että mielestäni maailmassa puhutaan liian vähän rehellisesti. Ajatus blogin kirjoittamisesta kyti mielessäni vuosia, ennen kuin tartuin tuumasta toimeen.
Itsetuntoni kirjoittajana oli murskattu sen verran monta kertaa, että päätös blogin kirjoittamisesta oli helvetin vaikea.
Onneksi vierellä oli ystävä (Kati tietysti), joka rohkaisi tarttumaan kynään ja jakamaan ajatukseni. Kati korjasi tekstieni kielioppia ja minä puolestani karsin Katin tekstien sisältöä. Kombo oli täydellinen. Blogin kirjoittaminen oli ihanaa. Ei tarvinnut tehdä lähdeviittauksia, sai kiroilla, sai kirjoittaa mistä vain. Mikä parasta, piti kirjoittaa mahdollisimman tiivisti ja mennä heti asiaan. Blogijutuista tuli paljon palautetta ja nimenomaan positiivista palautetta. Se korjasi virheellistä käsitystäni siitä, että en osaisi ilmaista itseäni kirjoittamalla.
Ilman blogia minulla ei olisi käynyt mielessäkään, että voisin joskus kirjoittaa kirjan tai kaksi kirjaa, niin kuin nyt sattui käymään. Kirjaprojektien aikana tajusin, että kirjan kirjoittaminen on ihan oma kirjoittamisen muotonsa. Ihan oma kirjoittamisen laji. Se ei ole verrattavissa oppariin tai blogiin. Kirjan kirjoittaminen oli kuitenkin hauskaa, koska sainhan kirjoittaa omista ajatuksistani. Ärsyttävää siinä oli se, että piti alistua ”vallitseviin kirjoitussääntöihin” . Välillä sieluni itki verta, kun tuottaja uudelleenmuotoili mielestäni täydellisen kauniin lauseen.
Viime kesänä kävin Lea-Liisa Kivikarin runoillassa ja siellä ollessani tajusin jotain erittäin tärkeää. Runot olivat järjellisen järjettömiä tarinoita. Irrallisia lauseita, jotka kuitenkin olivat yhtä. Sanoja, jotka pistivät mielikuvituksen laukkaamaan antaen tilaa samaistua. Joukossa oli runoja, joista en tajunnut kertakaikkisen hölkäsenpöläystä ja se oli upeaa. Oli mahtavaa, miten joku sai minut niin hämilleen sanoilla. Ennen kaikkea runot saivat mieleni kiihottumaan ja etsimään niihin tulkintaa. Enkä muuten nähnyt yhtäkään pilkkua koko illan aikana.
Tämä kaikki sai minut oivaltamaan, että minun tapani kirjoittaa on ollut koko ajan oikea. Kaikki omituiset sanat, sanajärjestykset, kielikuvat, tarinat, pilkuttomuus ja liikapilkullisuus, kaikki on ollut koko ajan ihan oikein.
Minun luontainen tapani kirjoittaa on vain erilainen kuin koulussa opetettu. Se ei tee minusta huonompaa kirjoittajaa. Se tekee minusta luovan kirjoittajan. Runot eivät ole minun laji, ainakaan tässä vaiheessa, mutta vuoden vaihteessa löysin itselleni uudenlaisen kirjoittamisen muodon. Tämä uusi laji tuntuu helvetin luontaiselta. Niin luontaiselta, että en ymmärrä, miten en ole tajunnut sitä aiemmin… mutta mennään siihen joku toinen kerta.
Nyt haluan kannustaa kaikkia jakamaan ajatuksianne, jos siihen on yhtään paloa. Etsikää itsellenne luontainen tapa jakaa ajatuksia ja kieltäkää lähipiiriä käyttämästä korjauksiin punakynää.
Punakynä on mielestäni edelleen perseestä!
Rakkaudella, Tuuli-Elina IG: tuulielina.r
