Puhutaan rahasta

Mä olen inspiroitunut. Mä tajusin tänä syksynä, etten jos ota itse vastuuta mun taloudesta ja raha-asioista niin ei sitä kukaan mukaan tee. Miettikää. Aika kauan siinä meni.. jatkuvasti toivoen, että ens kuussa sitten.

Lyhyt katsaus historiaan: Mä olen etuoikeutettu ja olen saanut elää hyvin toimeentulevassa perheessä. Lapsuudessa ja nuoruudessa on matkusteltu, olen voinut harrastaa, ostin lukiokirjat kaupasta ja kuljin aina trendikkäissä vaatteissa (koska se oli nuorena äärimmäisen tärkeää, tietty..). Raha ei ollut koskaan esteenä, aina oli mahdollista tehdä asioita, mutta ei siitä myöskään juuri puhuttu. Että mistä se raha tuli tai saatikka, miten raha laitetaan töihin tekemään lisää rahaa. En ollut koskaan opiskeluaikoinakaan kiinnostunut mistään talouden hoitoon liittyvistä asioista, koska mun ei tarvinnut sitä ajatella tai siitä huolehtia. Ennen kuin musta tuli aikuinen. Hups.

Aloitin yrittäjänä 24-vuotiaana ja mun tulot on perustunut keikkailuun. Eli siis omaan osaamiseen ja työpanokseen. Juontamisen lisäksi tein aluksi myös muita projekteja baarityöstä yhteistömanagerina toimimiseen ja urheilusihteerin hommista tapahtumajärjestämiseen. Tullut raha on mennyt elämiseen, kädestä suuhun -sekä kaikkeen turhaan ja ”kivaan.”

Mä en tiedä miksi en ole koskaan osannut säästää. Kaikki raha, mikä on tullut, on myös mennyt. Välillä olen yrittänyt laittaa rahaa sivuun ja sitten on tullut ”jotain kivaa” ja taas on rahat mennyt. Olen kuitenkin pääsääntöisesti koko ajan pärjännyt, aina keikkatulosta seuraavaan. Ja etuoikeutettu olen edelleen, sillä olen voinut aina tiukissa käänteissä turvautua lähipiirini apuun. Aiemmin oli myös helpottavaa, kun taloudessa oli yksi kiinteä kk-palkkaisessa työssä oleva, joten silloin tiesi, että laskut saa hoidetuksi. (Ja Ps. tässä huomautus, en missään tapauksessa syytä lapsuuteni olosuhteita tai ketään muuta yhtään mistään, mulla ja siskolla on aivan sama kasvatus ja hän puolestaan on aina osannut säästää).

Mutta nyt mulla meni hermot. Musta on äärimmäisen typerää edelleen 35-vuotiaana joutua murehtimaan rahasta ja pyytämään lainaa ja apua. Olen kuunnellut paljon vauraiden naisten tarinoita ja se mikä tulee jokaisessa tarinassa ilmi, on ettei raha tuo onnea mutta kun on rahaa, ei mene energiaa siitä murehtimiseen ja jatkuvaan huolehtimiseen. Tähän voin samaistua täysin. Kun tili näyttää +2,06€ ja vielä on viikko jäljellä tulevaan palkkaan ja luottokortti tapissa, niin kyllä siihen selviytymiseen menee aivan turhaa energiaa. Onneksi osaan kuitenkin nauttia elämästä ja olla kiitollinen kaikesta siitä, mitä mulla on jo.

Taaksepäin on turha katsoa. Voisin käyttää energiaa itseni moittimiseen siitä, miten olen raha-asiani hoitanut, mutta se ei vie mua eteenpäin. Tässä olen ja vielä ei ole liian myöhäistä. (Kuva: Sonja Lahtinen).

Mä luulen, että edustan aika montaa ikäistäni naista. Mulla on omistusasunto (pankin toki), mulla on duunia ja lapset. Mä pystyn hoitamaan laskut ja lapset saa harrastaa, joten en todellakaan valita tilanteestani vaan olen ylpeä siitä, mitä kaikkea olen jo saavuttanut. Tiedän, että on monia, joilla asiat ovat huonommin. Pakon edestä olen kuitenkin oppinut ostamaan vaatteita käytettynä ja nyttemmin jopa innostunut asiasta! Olen oppinut, mistä kaikesta pystyn karsimaan, miten tulla toimeen pienemmillä tuloilla.

Korona-aika osoitti sen, miten tuulista tapahtuma-alan yrittäjänä on. Yhtäkkiä katosi keikat kalenterista ja sitä myöten tulot. Kaikki nämä tapahtumat avioeroa ja epäonnisia autokauppoja myöden vei lopulta multakin voimat. Nyt kun voimat ovat palautuneet, keikkoja alkanut ilmestyä kalenteriin ja usko omaa osaamiseen palannut – on todellakin viimeistään nyt aika ottaa myös taloushaltuun eikä palata vanhaan holtittomaan rahan käyttämiseen.

Mä nautin vapaudesta. Nautin yrittäjänä eniten siitä, etten ole sidottu vaan mulla on mahdollisuus tehdä asioita oman aikatauluni mukaan. Ja mä nimenomaan haluan, että raha tuo mulle sen vapauden, mahdollisuuden nauttia elämästä. Eikä estä mua elämästä ja vie energiaa murehtimalla.

Syyskuussa yhdessä koulutuksessa kirjoitin ylös ”Blue Sky” -ihannetilanteen. Mikä on mun suurin haave yrittäjänä ja miltä se lukuina näyttää. Lokakuussa ostin Vauras elämä -sivulta kuukauden rahatreenin (näyttää muuten edelleen olevan tarjouksessa 19€, https://my.vauraselama.fi) ja aloitin järjestelmällisesti toimimaan ohjeiden mukaan. Rinnalle otin myös Vaurastumisen hypnoosin (sen voi ladata ilmaiseksi tästä). Näiden takana on itse vaurastuneet Sanna ja Ville Kinanen, jotka nykyään valmentavat muita vaurastumaan myös (ei ole maksettu mainos vaan olen tyytyväinen asiakas).

Nyt ollaan marraskuun alussa ja asiat näyttävät jo nyt reilussa kuukaudessa paljon valoisammalta. Luotto- ja osa-maksuja tms. huonoja velkoja on toki edelleen ja niitä saa hetken aikaa maksella mutta nyt mulla on jo ekat rahat säästössä, rahastoissa ja olen myös ostanut ensimmäiset osakkeet!

Oli hienoa oivaltaa, ettei voi alkaa säästämään ja sijoittamaan SITTEN kun on rahaa. Koska mikään ei muutu, jos mitään ei muuta. Jopa eräs läheiseni sanoi mulle, kun kerroin innoissani, että olen alkanut opetella säästämistä ja talouden hoitoa, että ”et sä koskaan opi, aika monta kertaa se on jo nähty”. Hetkeksi saatoin pahoittaa mieleni, mutta ymmärsin kuitenkin, miksi hän sanoi näin – taaksepäin kun katsoo, niin todella holtitonta tuo rahan käyttö on ollut. Aika monta kertaa mua on autettu, pelastettu ja maksettu erääntyneitä laskuja muiden toimesta.. On ostettu talvirenkaat, joihin mulla ei ollut varaa, jotta mun olisi turvallisempi ajaa lasten kanssa.

Mutta nyt on uusi ohjaus alitajunnassa ja halu luoda alkuun puskuri (koska elämä voi tosiaan yllättää), oppia säästämään ja sijoittamaan. Saada aikaa itseä tyydyttävä tulotaso ja elää elämää siitä nauttien, ei rahasta murehtien. Aika näyttää miten käy, mutta ainakin mulla on hyvät valmentajat ja kova motivaatio onnistua. Ja lisäksi, vaikka raha mahdollistaakin upeita asioita ja huolettomamman olemisen, se mahdollistaa myös sen, että voin joskus tulevaisuudessa auttaa muita. Laittaa rahaa kiertämään, ehkä sijoittaa naisten startuppeihin tai antaa nykyistä enemmän rahaa hyväntekeväisyyteen.

Ja se on mahtavaa, kun alkaa panostaa johonkin asiaan, opiskella, hakea tietoa ja suuntaa kiinnostuksen nyt esim. tässä tapauksessa vaurastumiseen niin universumi alkaa pikkuhiljaa ottaa merkeistä vaarin. Olen jo nyt onnistunut hakemaan verkostooni uusia ihmisiä, vauraita, inspiroivia naisia ja pääsin mukaan juontajaksi webinaariin, jossa aiheena on ”Puhutaan rahasta”. Mä olen niin innoissani itse osallistumassa tähän webinaariin, inspiroitumaan, oppimaan ja kuuntelemaan muita upeita naisia ja muuttamaan oman elämäni kulkua!!

Jos säkin haluat oppia lisää ja inspiroitua, niin vielä ehdit mukaan! Webinaari pidetään perjantaina 19.11. ja mukaan voit ilmoittautua tästä linkistä. Jos aihe kiinnostaa, mutta et pääse ko. hetkellä paikalle, niin ilmoittaudu silti, tästä tulee tallenne.

Tämä on nyt mun eka rahaan liittyvä kirjoitus, ja olen sata varma, että epäilijöitä riittää. Kuten aina, jokaisessa asiassa. Oli niitäkin, jotka käski lopettaa yritystoiminnan, koska ”ei tosta harrastelusta tuu mitään”. Mutta tässä sitä ollaan. Kohta 12-vuotta yrittäjänä, monista vastoinkäymisistä selvinneenä. Nyt on mun vuoro. Kerron vaikka keväällä, miten tämä(kin) asia etenee!

Pysykää vauhdissa, inspiroitukaa ja jos joku asia ärsyttää, niin ainoastaan sä voit muuttaa sen. Jos jatkat samalla tavalla kun tähän asti, niin mikään ei muutu.

Ihanaa marraskuuta, nähdään webinaarissa!

-Kati

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.